Päätin osallistua kahteen kirjoituskilpailuun. Toiseen kilpailuun lähetin jo tekstini, mutta voittajat julistetaan vasta ensi vuoden alussa. Teksti löytyy osiosta Novellit nimellä Armoton elämä, armoton kuolema.

Eilen suureksi ilokseni huomasin että Otavan kirjoituskilpailu ei olekaan vielä loppunut. Satuin vain lukemaan Suomi24 kirjailijanalut palstalta kuinka yksi nimimerkki kysyi aikooko joku osallistua, ja sain sitä kautta tietää kilpailusta. Palkinto on aivan M-A-H-T-A-V-A! Luvassa on rahapalkinto (jos sattuisin pääsemään edes kolmannelle sijalle käyttäisin osan palkintorahoista varmasti lentolippuun ja hotelliin Singaporessa) ja lisäksi Otava on sanonut julkaisevansa voittaja tekstin. Aihe on täysin vapaa. Olen päättänyt lähteä mukaan kilpailuun 13 huoneella. Teksti on vielä aivan alkuvaiheessa ja minua pelottaa ehdinkö saada sen valmiiksi, mutta jos 13 ei ehdi ennen kilpailun loppumista silloin lähetän Otavalle Ole minulle hän -tekstin, joka vaatii pientä hiomista, mutta on ainakin jo valmis. Olen lähettänyt Olen minulle hän käsikirjoituksen pariin kustantamoon kesän aikana, mutta vain yhdestä on kuulunut takaisin. Minerva sanoi, ettei teksti ole heidän tyyliään. No mielummin teksti ei ole jonkin yhtiön julkaisuohjelman mukaista kuin että teksti on täysin julkaisukelvotonta.

Tosin tuskin kukaan ikinä vastaisi kenellekään että: Sun tekstis on niin p***** että ei me kyllä ikinä tämmöstä julkasta!
Mutta luotan sen verran omiin kykyihini että uskonOle minulle hänin olevan julkaisu kelpoinen. Täytyy vain löytää oikea yhtiö.

Toivon oikeastaan että loppujen kustantajien vastaukset venyisivät pitkälle ensi vuoteen, sillä Otavan kirjoituskilpailun ehtona on että kilpailija ei saa olla julkaissut mitään aikaisemmin. Tyhmäähän se on miettiä, koska kilpailu kustannus maailmassa on niin kovaa että harva käsikirjoitus julkaistaan, mutta aina on se pieni entä-jos - mahdollisuus. Ja lisäksi minua hieman hermostuttaa se että olen vuosia sitten julkaissus omakustanteella kirjan Suojelusenkeli, enkä tiedä lasketaanko omakustannetta. Mielestäni näin ei ainakaan pitäisi olla koska - no omakustanne on vain omakustanne. Mutta aion silti kysyä Otavalta ennen tekstin lähettämistä että estää omakustanne teos osallistumista. Kävin eilen penkomassa jälleen Otavan sivuja, enkä edes tiedä keneltä minun pitäisi kysyä joten taidan vain rohkeasti laittaa sähköpostia jollekin joka työskentelee Otavassa ja kysyä. Jos tämä henkilö ei osaa neuvoa minua kilpailun sääntöjen kanssa hän osaa varmaan kertoa keneltä sitten pitäisi kysyä. Jos kävisi niin mieletön flaksi että sattuisin voittamaan kilpailun, en todellakaan halua että voittajan titteli otettaisiin minulta pois yhden omakustanteen takia.

PS  Omakustanne ei kannata.
 


Comments




Leave a Reply