Tiedän etten ole päivittänyt Pöytälaatikko melko pitkään aikaan, mutta tällä hetkellä Otavan kirjoituskilpailu vie kaiken huomioni, joten minulla ei ole ollut aikaa juuri lisätä uusia tekstejä sivulle. Yritän päivittää sivua enemmän tällä viikolla.

Hyviä uutisiakin minulla on. Olen vihdoin päässyt eroon lukosta ja jatkanu 13. huoneen kirjoittamista. Olen oikeastaan melko ylpeä itsestäni, sillä luopuminen vanhasta tekstin osiosta ja keksimällä jotain uutta sen tilalle on niin hankalaa minulle (kuten jo aiemmasa blogi merkinnässä taisinkin jo mainita). 13 huonetta on lähtenyt uuteen suuntaan, joka itse asiassa tuntuu paremmalta kuin ensimmäinen versio. Jos joku olisi kiinnostunut lukemaan mitä olen saanut aikaan, minun on kerrottava tässä etten aio postittaa uusia pätkiä 13. huoneesta kahdesta syystä: a) tekstiä pitää muokata vielä aika paljon, koska juonen sävy on ottanut uudenlaisen käänteen ja haluan nähdä lopputuloksen ensin itse b) koska pyrin osallistumaan kilpailuun 13. huoneella haluan pitää tekstin salassa vielä toistaiseksi.

Kiinnostuneet pitäkäähän silmällä Pöytälaatikkoa. Uutta tekstiä luvassa ainakin loppu viikosta.
 


Comments




Leave a Reply