13 huonetta on jo kauan ollut työn alla. Aloitin sen kirjoittamisen viisi vuotta sitten. Aluksi kirjoitin sitä käsin vihkoon, ja kun sain tietokoneen, ryhdyin editoimaan tekstiä ja sain tekstin päätökseen. Teksti jäi muhimaan koneelleni pariksi vuodeksi ja vasta hiljattain päätin editoida sitä uudestaan, koska en ole vieläkään tyytyväinen tekstiin. Se versio 13 huoneesta, jonka olen saanut valmiiksi, tuntuu hirveän teennäiseltä ja lapselliselta. Teksti on lähinnä vain nuoren tytön näennäistä uhoa ja marmatusta. Mutta uskon että tekstissä on potentiaalia joten siksi olen nyt jo kolmannen kerran aloittanut tekstin korjaamisen ja tällä kertaa olen aloittanut melkein tyhjästä. Hankalinta työstämisessä on ollut keksiä uusia ideoita ja uusia käänteitä, sillä mielelläni on paha tapa jumittua vanhaan juoni kuvioon. Järki sanoo että joku kohta on muutettava, mutta jokin pieni osa tuolla takaraivossa haluaisi kirjoittaa kohdan samalla tavalla kuin se olikin.

Jotkut nimet vaihtuivat ja osa henkilöistä sai lähteä ja juoni on muuttunut pakostakin työstämisen aikana. Alku oli lupaava. Pääsin irti vanhoista kohdista, jotka halusin muuttaa, mutta nyt olen jälleen kerran jäänyt paikalleni. Päähenkilön pitäisi tavata kaksi erittäin tärkeää henkilöä uudella ja paljon uskottavammalla tavalla, mutta mielikuvitus vain ei tahdo toimia.

Joskus ihmiset ehdottavat että siirryn seuraavaan kohtaan ja mietin myöhemmin uudestaan niitä kohtia joita en saanut valmiiksi, mutta haluan kirjoittaa kaikki kohdat siinä järjestyksessä kun ne tulevat. Kohdasta toiseen hyppiminen tuntuu huijaamiselta, lisäksi osa kirjoittamisen iloa nimenomaan on se kun pääsen viimeinkin työstämään kohtaa jota olen suunnitellut jo kauan.

Ja jos jotkut ovat samassa tilanteessa kuin minä ja taistelevat itsensä kanssa voidakseen jatkaa tekstiä ja miettiä onko lukkoon mitä parannusta, ja ehkä toivovat saavansa jonkin vinkin tästä blogista, joudun sanomaan että en usko jäätymiseen olevan mitään varsinaista ratkaisua. Yleensä odotan, koska olen huomannut että pääsen ongelman yli jos vain annan itselleni aikaa ja annan tekstin muhia kaikessa rauhassa. Joskus taas on vain pakotettava itsensä kirjoittamaan. Monesti on tullut irvisteltyä itsekseen ja kun on yrittänyt runnoa tekstiä läpi. Ideana on ollut vain päästä kohdasta yli jotta voin jatkaa kirjoittamista ja korjata kohdan myöhemmin editointi vaiheessa. Mutta silloin kun teksti seisoo tyhjän panttina kuukausi tolkulla, täytyy vain puskea eteenpäin. Muuten ei koskaan valmista tulisikaan.