Nana säpsähti hereille. Hän oli yllättynyt että oli edes nukahtanut sillä vasta vähän aikaa sitten hän oli ollut maannut täysin hereillä sydän rinnassa niin kiivaasti takoen että hän pelkäsi Gailin kuulevan sen.

  Vuosien mittaa hänen aviomiehensä oli onnistunut antaa itsestään yliluonnollisen kuvan Nanalle. Hän saattoi herätä sikeämmästäkin unesta jos tunsi Nanan tuijotuksen, ja mies tuntui aina tietävän milloin hän mietti jotain mistä tämä olisi ääneen sanoessaan saanut kovat nuhteet. Seitsemän avioliitto vuoden jälkeen miehestä oli tullut tulivuori Nanalle. Hän muisti lukeneensa joskus kauan sitten opiskelu aikoinaan kuinka jotkin kaukaiset alkuasukas heimot palvoivat tulivuorta jota he pitivät jumalana ja kaikki voivana. Alkuasukkaat tekivät kaikkea mikä oli ennen tuntunut kuten uhrilahjat tulivuorelle ja sen kunniaksi järjestetyt juhlat, jotka saattoivat hyvinkin kestää kuukausia. Mutta näiden seitsemän vuoden jälkeen alkuasukkaiden tavat tuntuivat äkkiä hyvinkin järkeenkäyviltä.

   Nana vilkaisi varovasti sivulleen nukkuvaa tulivuorta. Makuuhuoneeseen kantautui sireenien kimeä ulvonta ja niiden valo värjäsi seinät hetkeksi punaisella. Pelko puristi vatsaa ja hän yritti pitää kyyneleet epätoivoisesti poissa. Minä en pysty tähän, Nana sanoi itselleen. Äkkiä makuuhuone tuntui pieneltä, liian pieneltä. Minä en pysty, hän sanoi uudestaan tuijottaen seinien punaista helvetinomaista hehkua. Nana, tutun kuuloinen ja napakka ääni keskeytti hänet. Nyt sinä kuuntelet minua, ääni sanoi tiukasti saaden Nanan puristamaan suunsa tiukasti yhteen, jottei hän puhuisi. Kun mies on sikeässä unessa, sinä nouset ja keräät kaiken tarpeellisen ja VAIN tarpeellisen mukaasi, oletko vielä kärryillä? Nana nyökkäsi pimeässä huoneessa. Hyvä tyttö. Ja sitten sinä otat kaiken käteisen mitä miehellä on lompakossaan - En minä pysty siihen, Nana sanoi taas itselleen maaten tikkujäykkänä sängyssä uskaltamatta edes hengittää. Kyllä sinä pystyt siihen, ääni sanoi kuulostaen jo hiukan kärsimättömältä. Se huokaisi. Kuule tyttö, minä tiedän että sinua pelottaa ja sinulla on täysi oikeus olla kauhuissasi, mutta missä tahansa on parempi olla kuin täällä ja sinä tiedät sen. Katso häntä - katso nyt vain. Nana käänsi päänsä hitaasti sivulle. Hänen katseensa hapuili vieressä nukkuvan miehen piirteitä lähes pimeässä makuuhuoneessa. Gail ei näyttänyt mieheltä joka pahoinpiteli vaimoaan. Korkeat poskipäät saivat hänen kasvonsa näyttämään lähes naisellisilta ja hänen käsivartensa olivat laihat. Kukaan ei olisi uskonut miten kovaa hän pystyikään lyömään. Päältä päin katsottuna kukaan kadulla vastaan tulija tuskin osasi arvata että tämä mies oli antanut vaimolleen viime hääpäivänä lahjaksi murtuneen nenän.

   Eikö hän olekin kuvottava? ääni, niin tutun kuuloinen jota hän ei kuitenkaan osannut yhdistää kehenkään tuttuun kysyi. Nana säpsähti. Yhden kaamean hetken ajan hän oli jo näkevinään kuinka miehen silmät rävähtivät auki ja kuinka nyrkkiin puristunut käsi tuli häntä kohti. Mutta ääni päässä, jota Nana huomaamattaan ryhtyi nimittämään järjeksi, rauhoitteli häntä. Tahdotko sinä tosiaan viettää elämäsi näin? Nana ei tiennyt miten vastata. Sinä tiedät että jonain päivänä hän menee vielä pidemmälle, ja se saattaa olla sinun loppusi. Kyyneleet herahtivat silmiin ja valuivat hiljaa poskille. Mitä sinä olet tehnyt ansaitaksesi tämän? Gail sanoo että minun on pysyttävä hänen kanssaan, koska en pärjäisi omillani. Eihän minulla ole edes ajokorttiakaan. Tiedät että tuo on vain tekosyy. Sinä pelkäät häntä. Hän on kahlinnut sinut tähän asuntoon, koska hän ei halua että sinä lähdet. Ja tiedätkö miksi hän haluaa pitää sinut? Ole hiljaa, Nana pyysi ääntä.  Koska sinä olet helppo kohde, etkä taistele vastaan. Sinä olet täällä sitä varten että hän saa lyödä sinua silloin kuin hänen täytyy purkaa paineita. Sitä varten että hänellä on joku jota syyttää. Nana nousi huomaamattaan hitaasti istumaan sängylle. Puulattia tuntui kylmältä paljaiden jalkojen alla. Hän katsoi vielä kerran miestään ja mietti milloin elämä oli lähtenyt käsistä.  Ei Gail ollut häntä aina lyönyt. Ensimmäinen kerta tapahtui kun Gail sai potkut ja hermostui kun märät pyykit olivat jääneet pesukoneeseen. Nana oli laittanut kaiken stressin ja masentuneisuuden piikkiin ja ottanut kaikki iskut ja solvaukset mitä hän sai. Hän ajatteli että kun Gail löytää uuden työpaikan silloin kaikki palaa normaaliksi. Mutta niin ei käynyt. Mikä oli muuttanut hänen miehensä tuollaiseksi hirviöksi? Eihän muutu, järjen ääni sanoi keskeyttäen hänen ajatuksensa. Mutta – Sinä et ole turvassa täällä! Mitä pitää tapahtua ennen kuin sinä uskot sen? Tätä on jatkunut jo kaksi vuotta, miksi hän muuttuisi? Mikä saisi hänet muuttumaan? Nana purskahti itkuun katsellessaan miestään. Miksi kaiken oli pitänyt mennä näin? Tuossa makasi hänen aviomiehensä unessa ja hänen kuuluisi nukkua käpertyneenä hänen kainaloonsa niin kuin joskus kauan sitten, mutta tässä hän istui sängyn reunalla. Rakkaus oli vaihtunut peloksi.

   Nana nousi vavisten ylös ja ryhtyi keräilemään tavaroitaan. Hän yritti lopettaa itkemisen, jottei herättäisi nukkuvaa tulivuorta. Nana tiesi että jos Gail nyt heräisi ja näkisi hänen pakkaavan, hän ei ehkä pystyisi enää nousemaan.

   ”Öhnmh”, mies örähti. Nanan sydän pysähtyi hetkeksi ja hän tiputti vaatteet käsistään vahingossa lattialle. Hän ei uskaltanut kääntyä katsomaan taakseen. Nana pelkäsi että hän joutuisi kohtaamaan Gailin ruskeat tuijottavat silmät, että hän näkisi tämän istuvan sängyn reunalla synkkä ilme kasvoillaan kädet valmiiksi puristettuina nyrkkiin. Hän nukkuu, järjen ääni sanoi. Mutta pidä kiirettä. Kumpikaan meistä ei voi tietää kuinka paljon meillä on aikaa. Nana nappasi lattialle pudonneet vaatteet ja sulloi ne yhdessä mytyssä kukkakuvioiseen kassiin. Missä hänen lompakkonsa on? Nana oli jo ehtinyt unohtaa että järjen ääni oli käskenyt hänen tyhjentää Gailin lompakko. Tämä pelotti häntä vielä enemmän kuin vaatteiden pakkaaminen. Nana mielsi vaatteet omaksi omaisuudekseen, vaikka ne olivat Gailin maksamat, mutta rahojen varastaminen tuntui todella röyhkeältä. Et sinä mitään varasta! Ne rahat kuuluvat yhtälailla sinullekin, järjen ääni muistutti. Nana kuuli oitis Gailin äänen päässään: ”Jumalauta minä olen rahani itse ansainnut ja saan käyttää ne miten haluan! Tule neuvomaan sitten minua rahan käytöstä kun tienaat itse!” Pidä kiirettä! Taksi on varmasti kohta tuolla alhaalla. Nana työnsi kätensä kiireesti Gailin housun taskuun tuntien olonsa röyhkeäksi varkaaksi. Sanoi ääni mitä tahansa ne rahat eivät kuuluneet hänelle. Nanan sydän takoi villisti, tuntui kuin se olisi yrittänyt hypätä ulos rinnasta. Hän pelkäsi että Gail heräisi kun kuulisi auton ajavan pihaan tai mikä pahinta, entä jos kuski tööttäisi?

    Vaatteet? Kyllä. Rahat? Nana nyökkäsi hermostuneena tunkien ohutta rahanippua taskuunsa. Kaikki tärkein? Hän avasi kassin vetoketjun vielä uudestaan varmistaakseen että hänellä oli mukanaan leikekirjansa ja valokuva hänestä ja siskostaan istumassa mummolan portailla. Sisko varjosti kasvojaan kädellään kirkasta paistetta vastaan. Hänen varpaassaan oli laastari. Nana, järjen ääni sanoi herättäen hänet transsistaan. Nyt pitää mennä. Nanaa inhotti kävellä pimeän olohuoneen halki. Hän vilkuili vainoharhaisesti pimeitä nurkkia. Tuntui siltä että Gail odotti häntä joka nurkan takana ja oli kuin huonekalut olivat katsoneet häntä syyttävästi.

   Nana pysähtyi käsi oven kahvalla. Sydän tuntui takovan nyt kurkussa, sillä hän tiesi että lukko naksahtaisi varmasti kun hän avaisi oven. Hän seisoi ovella hyvän tovin hengittäen raskaasti huomaamattaan. Meinaatko seistä siinä kunnes hän saa sinut kiinni? Entäs jos hän herää ja näkee sinut siinä ulko-ovella kassi olallasi? Miten selittäisit sen? En tiedä. Samassa Nanan mieleen nousi kuva ärtyneestä taksikuskista, joka kääntäisi auton pois kerrostalon pihasta odoteltuaan hyvän tovin. Ajatus tyhjästä taksinpenkistä sai Nanan viimein tajuamaan että hänen täytyisi lähteä. Hän ei voisi antaa taksin lähteä tyhjänä pihasta. Hän oli sen velkaa itselleen. Hän oli sen velkaa itselleen. Kukaan ei ansaitse tällaista kohtelua, järjen ääni huomautti. Nana käänsi lukkoa. Lukon jo tavallisestikin päästämä ääni oli kova, ja nukkuvassa asunnossa ääni tuntui suorastaan kaikuvan seinistä. Hän kuuli kuinka Gail kääntyi sängyssä ja yski. Mene, mene! Nana pyrähti rappukäytävään sulkematta edes ovea takanaan. Hän syöksyi raput alas sellaisella vauhdilla että pelkäsi kaatuvansa, mutta hän ei kuitenkaan pysähtynyt. Hänen oli päästävä ulos. Gail oli varmasti herännyt. Hänen täytyi olla kuullut lukon naksahdus ja viimeistään rappukäytävän äänet olivat hänet herättäneet. Nana kuvitteli kuinka Gail heräsi ja katseli ympärilleen unesta sekavana ja pomppaisi pystyyn huomattuaan että komeron ovi oli auki ja kuinka kaappi näytti myllätyltä. Miten ovi oli auki pimeään rappukäytävään.

    ”Asemalle, asemalle!” Nana melkein kiljui päästyään taksiin. Hän tuijotti kauhuissaan kerrostaloa ja oli kuulevinaan Gailin juoksuaskeleet rapusta. Hän kykeni rentoutumaan vasta sitten kun kerrostalo oli jäänyt taakse ja he ajoivat liikennevaloista. Taksikuski vilkaisi takapenkillä istuvaa Nanaa. ”Tarvitsetteko te lääkäriä?” mies kysyi. Nana hapuili kädellään varovasti turvonnutta poskeaan ja muisti vasta sitten että hän ei ollut pessyt verta pois kasvoiltaan ja käsistään. Haljennut huuli tykytti ikävästi. Nana pudisti päätään pidätellen itkua. ”Asemalle kiitos”, hän sanoi uudestaan.  Taksikuski ei sanonut enää mitään.

   Nana tuijotti ulos ikkunasta vielä nukkuvaa kaupunkia. Liikkeet olivat tyhjinä, eikä kukaan kävellyt kaduilla. Hyvä. Hän halusikin olla yksin juuri nyt. ”Se tekee sitten 35”, kuski sanoi pysäytettyään juna-aseman eteen. Nana kaiveli taskuaan ja äkkiä hän tajusi kauhukseen ettei hänellä mitenkään olisi varaa junalippuun jos hän maksaisi taksista. Hän kaiveli taskuaan uudestaan etsien epätoivoisesti jostain lisää rahaa. Hänellä oli oma luottokorttinsa mukana, mutta hän halusi käyttää sitä vain hätätilanteissa sillä tili oli heidän molempien nimissä, mutta nekin rahat hän mielsi kuuluvan Gailille yksin, eikä hän halunnut jättää miehelleen mitään jälkiä joita tämä voisi seurata häntä ja rahan nostaminen tililtä vain suututtaisi miehen entistäkin enemmän. ”Minulla ei ole tarpeeksi”, Nana sanoi ja kyyneleet valahtivat varoittamatta poskille. Taksikuski kääntyi ympäri. Hän kurotti kätensä, Nana säpsähti ja väisti kohti tulevaa kättä refleksin omaisesti. Kuski katsoi häntä syrjä karein ja työnsi taksin oven auki. Nana katsoi kuinka mies nollasi mittarin. ”Tee minulle palvelus ja hoida asiasi kuntoon”, mies sanoi. Nana tuijotti miestä silmät suurina. Hänen teki mieli heittäytyä miehen kaulaan. ”Voi kiitos, voi kiitos!” Nana sanoi ja keräsi tavaransa kiireesti. Ulkona satoi lunta muuttaen kadut sohjoksi ja värjäten hänen hiuksensa valkoisiksi. ”En tiedä minne olet menossa, mutta toivon että pääset sinne. Kaikkea hyvää”, taksikuski sanoi. ”Kiitos oikein kovasti”, Nana sanoi taas nyökäten. Hän vilkutti taksin perään tietämättä näkikö kuski, mutta hän ei välittänyt. Nana oli vain niin kiitollinen tälle.

    Odotellessaan junaa hermostuneena Nana tajusi äkkiä että järjen ääni oli kadonnut. Hän ei kuullut ääntä enää vaikka kuinka yritti tälle puhua. Äkkiä hän oli taas aivan yksin. Nana ei tiennyt olisiko hänen pitänyt olla tilanteesta hyvillään vai ei. Toisaalta hän tarvitsi jonkun jolle puhua, ja joka rauhoitteli häntä, mutta toisaalta kun hän puhui sillä tavalla äänelle, hän ei mahtanut sille mitään että tunsi itsensä täysin hulluksi. Juna lipui laituriin uneliaasti. Vaunut näyttivät tyhjiltä, eikä kukaan noussut ulos. Kun junan vaunu sulkeutui, Nana pysähtyi äkkiä niille sijoilleen. Sisko. Se oli ollut siskon ääni.